×
Hallin tarinat täällä
Sauna
- mick
- Topic Author
- Visitor
8 years 7 months ago - 8 years 7 months ago #644
by mick
Hieman painavampaa rakennusmateriaalia osui käteen. Höylätty kakkosnelonen, ja silti pystyy laskemaan yli 120 vuosirengasta...
Kas kas, sehän alkaa valmistumaan? Kajastaakos tuolta ikkunan läpi jo vallan lauteet..?
Kyl kyl! Lauteethan siellä! Melko miehekkäillä askelmilla, jälleen kerran. Melkein pelottaa alaspäin tuolta tulla, sen verta pitkää pudotusta on askelmalta toiselle. En tiedä pitääkö tuota vähän vielä rustata uusiksi..?
Hihii, tähän ikkunaan ku ulkoa päin tuijottelee, voi nähdä kerralla useampia kuutamoita
Saunasta näkyy halliin, heh. Ja tietenkin myös Clubille
Vielä jotain pieniä puutteita, VAIKKA KOESAUNOMINEN ONKIN JO SUORITETTU(9.4.2016)!
Ei voi saunan avajaisia ihan vielä pitää, muutama asia pitää fiksailla. Ensinnäkin suihkun hanasta puuttuu tiivisteet. Vesi lentää vaikka hana ei olisi auki. Sekä jääkylmää vettä että tulikuumaa vettä lentää... Ei kauhean kiva käydä suihkussa... Ja lattiakaivo on ehkä imassu liikaa kiinteää tavaraa, melko huonosti vetää. Tai sitten vanhat putket mihin viemäri on liitetty, olivat jo valmiiksi tukossa. Jospa sen viemärin sais kunnolla vetämään vielä. Myös saunan ovi puuttuu vielä, ei oikein lämmöt pysy saunassa. 5kW kiuas ei vain jaksa lämmittää, mikäli tuo suihkun ja saunan välinen ovi on "auki". Saunan kiukaan ohjaus on vielä tekemättä, kaapeli pitää vetää ja rakentaa ohjauspaneli. Paneliin tarkoitus laittaa myös lämpömittari. Kiuas kytkeytyy päälle kontaktorilla. Olihan minulla kontaktoreja, mutta ne on yli 10 vuotta sitten jääneet toimettomiksi ja nyt otettu uudestaan käyttöön. Ei oikein hapettuneet käret sitten kestäneetkään, suhahdus vain kuului kun kontaktori paloi. Uutta siis pitää metsästää. Nyt kiuas toimii omilla napeillaan. Ja napit tietenkin siellä kiukaan väärällä puolella... Enkä viitsi niitä toiselle puolelle siirtää vaikka pystyisikin: kuitenkin kohta ne jää tarpeettomiksi. Logiikalla ohjataan saunan lämmitystä tulevaisuudessa Automaatio rocks!
Ainiin ja muutama muukin pikkujuttu vielä puuttuu, niistä myöhemmin
Replied by mick on topic Sauna

Last edit: 8 years 7 months ago by mick.
Please Kirjaudu to join the conversation.
- mick
- Topic Author
- Visitor
8 years 7 months ago #656
by mick
Jokin lämpötilojen säätölaite, purettu hallista ennen isoja remontteja. Tuota säätölaitetta en tässä projektissa tarvitse, mutta tuo pienempi kotelo näyttäisi juuri sopivankokoiselta!
Purkua ja pesua
Kanteen muutama reikä
Osia paikoilleen ja vähän johdotusta
Kas noin! Nyt on lämpömittari ja kiukaan käynnistys/lämpötilavalintanappi paikoillaan Koska saunassa on lämpöanturi milliampeerilähettimellä, josta lämpötilatieto menee logiikalle, niin pitäähän se lämpötilatieto myös esittää jossain. Tässähän se näkyy kivasti Vähän pitää vielä kiinnitellä tuo tekemäni taustapaperi paremmin, näköjään jääny vähän irti alhaalta...

8 years 7 months ago #669
by mick
Noniin, johto vedetty ja ohjauspaneelikin seinään kiinnitetty
4-parinen kaapeli, yksi pari lämpömittarille, kaksi paria tuolle valintakytkimelle. 24V jännite tulee yhtä johdinta pitkin, kolme muuta vie kytkimen tiedon logiikalle. Yksi pari jäi vapaaksi, paitsi keksin että voishan tuohon laittaa merkkivalon vielä
Hah! Logiikalla ei ollutkaan yhtään analogialähtöä. Joten kierrätin lämpöanturin milliampeerisignaalin tuon mittarin kautta. Näyttäs toimivan noinkin!
Merkkivalo liimattu suoraan kanteen. Tietty olishan tuolle voinut tehdä reijänkin, näin jälkeenpäin ajatellen. No, onpahan paikoillaan jokatapauksessa. Pitäskö laittaa toinen merkkilamppu vielä, vaikka keltainen... Se syttyisi kun kytkin käännetty ykköselle tai isommalle, ja jännite suoraan kytkimeltä. Tuo toinen merkkilamppu sitten ilmaisisi onko kontaktori vetäneenä. Pieni ohjelmanpätkä tuli pikaisesti kirjoitettua, lähinnä haistelee kytkintä, ja jos kytkimeltä valittu 1. asento niin rele vetää joka ohjaa kontaktoria ja merkkilamppu syttyy. Lämpötilasäätöä ei vielä ole, mutta kunhan kerkeää ohjelmoida. Samalla pitää poistaa kiukaan oma aikakytkin ja lämpötilaohjaus. Tai säätää lämpötilaohjaus tappiin...

7 years 10 months ago #826
by mick
Tuollainen pelti syntyi. Suihkun telineen suunnittelua
Tarvittavat reijät porattu, ja sitten todella komea maali pintaan
Pianosaranaa
Maalin kuivuttua sarana ja luukku paikoilleen, samoin suihkuteline kaikkine kilkkeineen. Yläpään kiinnityspala tietenkin kerennyt mennä jo hukkaan, mutta eipä hätä ole tämän näköinen! Sopivan mittainen pultti, ja pätkä kupariputkea väliin, ja näin saatiin yläpäähänkin kiinnityspala!
Varalta ruosteenestomaalilla maalasin pellin seinänpuolen
Ja pelti paikoillaan. Ai että tuli komea! Persoonallinen ainakin. Koko saunan luonteeseen kuuluu nuo eksoottiset värit ja maalin valumat sun muut (tarkoitukselliset) virheet
No juu, tulihan tuosta luukusta vähän kapea... Mutta hanoja pystyy kuitenkin käyttämään, joten ei hätää

6 years 7 months ago #1035
by mick
Kiuas oli sitten liian pieni tehoiltaan. Ikinä ei saavuttanut sauna lämpötilaa, jossa logiikka olisi katkassut virransyötön... Ja muutaman tunnin päällä oltuaan kiukaan ylikuumenemissuoja laukesi, ja sauna jäähtyi toista tuntia ennenkuin sen sai jälleen päälle. Kiuas siis vaihtoon!
Uudesta kiukaasta poistettu ajastin välistä kokonaan, termostaatti jäi paikoilleen. Samalla kiukaan ohjauspuolta päivitetty, ja kääntökytkin jäi pois. Tilalle tuli päälle ja seis napit, ja logiikan ohjelmaan muutos. Nyt päälle -napista sauna lähtee lämpeämään, ja lämpenee tunnin kunnes sammuu. Seis -napilla saunan saa sammumaan heti. Päälle -napista saa kiukaalle lisäaikaa, tunnin per painallus. Ja tuli siihen vielä ledejäkin osoittamaan jäljellä olevaa aikaa... Niistä myöhemmin

Time to create page: 0.151 seconds